Pohdiskeluni siitä, kuinka viestiä syöpätutkimuksesta ja sen saavutuksista sai innoituksensa Kari Enqvistin mainiosta tarinasta Ylen Kutsuvieras-sarjassa (https://areena.yle.fi/1-50188068). Enqvist on kunnostautunut tieteen yleistajuistajana erittäin vaikealla alueella, kosmologiassa. Hän toteaa pilke silmäkulmassa, ettei tästä aiheesta kertominen maallikolle täsmällisesti ole suinkaan vaikeaa, vaan mahdotonta. Vaikka tuo aihepiiri on monessa suhteessa kiehtova ja merkityksellinen meille aiheeseen perehtymättömillekin, sen lähtökohtia ja johtopäätösten perusteluita on jokseenkin toivotonta ymmärtää ilman perusteellista alan tutkijankoulutusta. Enqvist onkin tehnyt todella upeaa työtä selventäessään tutkimusalaa vertausten ja analogioiden avulla.
Syöpä ja siihen liittyvä tutkimus (kliininen ja biolääketieteelinen) ovat lähtökohtaisesti helpompia aiheita suurelle yleisölle. Syöpä sairautena koskettaa lähes jokaista meistä, joko omalle kohdalle sattuneena, jonkun läheisen sairastumisen kautta tai julkisuuden henkilöiden syöpien muodossa. Joka vuosi Suomessa todetaan lähes 35000 uutta syöpätapausta ja ilmaantuvuus on väestön ikääntymisen myötä kasvussa. Ei ole vaikeaa keksiä perusteluita kertoa syövästä - se on valitettavankin läheinen useimmille meistä, toisin kuin esimerkiksi alkuräjähdys. Tietoa on siis tarpeen välittää, jotta mahdollisimman moni oikeasti ymmärtäisi mistä on kyse: mitä syöpä on ja mitä se ei ole, miten se syntyy ja miten sitä voidaan hoitaa.
Syövän hoito sellaisena kuin me sen tunnemme tänään, on käytännössä täysin tutkimuksen ansiota. Syövän hoidosta on siten erittäin hankala puhua ilman, että aletaan käyttää tutkimustermejä ja viitata ilmiöihin, jotka ovat yhtä käsittämättömiä maallikolle kuin ne kosmologian jututkin. Myös syövästä ja syöpätutkimuksesta kerrottaessa tarvitaan vertauskuvia ja analogioita jokapäiväisestä elämästä.
Kuuntelin mielenkiinnolla Yle Areenan vanhoja Tiedeykkösen jaksoja, joissa käsitellään syöpää. Niissä esiintyvien asiantuntijoiden (esim. akateemikko Sirpa Jalkanen) ponnisteluita arvostan suuresti, sillä syövän uusien hoitomuotojen taustalla oleva tutkimus on hyvin monimutkaista ja vaatii selittäjältään paneutumista. Esimerkiksi se, miten syöpäsolut onnistuvat väistämään ihmisen immuunipuolustusta on jopa aiheeseen vähemmän perehtyneelle tutkijalle (tai tällaiselle ex-tutkijalle) vaikea hahmottaa.
Näissä yhteyksissä usein käytetty ja minua hiukan hymyilyttävä metodi on puhua syöpäsoluista jonkinlaisina älyllisinä olentoina ja aktiivisina toimijoina. Niiden kerrotaan huijaavan elimistön puolustusjärjestelmää ja suorastaan suunnittelevan katalia kepposiaan isäntiensä pään menoksi. Ne "hankkivat ominaisuuksia", joilla luikerrella läpi esteiden, kuten verisuonten seinämien, ja "kotiutuvat" uusiin kudoksiin aiheuttaen siellä suurta tuhoa - ilkeyttään ehkä. Kaikki tämä taitaa olla välttämätöntä, sillä tosiasiallisen ja tieteellisesti eksaktin selityksen tarjoaminen kansalaiselle johtaa vain lisääntyvään hämmennykseen.
Vai olisiko sittenkin reilumpaa yrittää kertoa taviksille, että jokainen menestyvä syöpäsolu on itse asiassa erään sortin lottovoittaja? Se on sellainen kuin on täysin vahingossa. Saanut sattumalta juuri sellaisen yhdistelmän muutoksia, jotka antavat sille kyvyn jakautua ja levitä vallitsevissa olosuhteissa. Jokaista voittajasolua kohti on syntynyt valtava määrä soluja, joiden arpa ei voita - joiden muutokset ovat niille tuhoisia tai ne tunnistetaan muuttuneiksi ja tuhotaan elimistön puolustusjärjestelmien avulla. Jokainen syöpä on siis tulos evoluutioprosessista, jossa sattuma korjaa satoa ja isännän elimistö tarjoaa tarvittavan valintapaineen.
No niin, yrittäessäni välttää ja kritisoida syöpäsolujen inhimillistämistä löysin kuitenkin itseni käyttämästä analogiaa arkitodellisuudesta. Menestyvä syöpäsolu lottovoittajana - ei ehkä kaikkein inhimillistävin metafora, mutta siihen suuntaan kuitenkin.
Pieni ajatuskokeeni todistaa ainakin minulle itselleni, että syövästä kertominen asiaan vihkiytymättömille on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siksi, että monet kuuntelevat, koska se kiinnostaa ja koskettaa. Vaikeaa siksi, että tasapainoilu viestin ymmärrettävyyden ja täsmällisyyden välillä on - no, hemmetin vaikeaa.
